torstai 30. lokakuuta 2014

Sinnikkyys palkitaan



Ultra sen kertoi jo viikko sitten...






...mutta epäuskolle oli haettava vahvistusta toiseltakin lääkäriltä.




Meillä odotetaan labukkavauvoja!!!

Mitä ihmeellistä siinä sitten on, onhan niitä odotettu ennenkin?!




No, ihmeellistä on se, että näitä vauvoja on odotettu ja toivottu jo useamman vuoden ajan.
Kaksi aiempaa astutusta eivät ole tuottaneet toivottua tulosta
vaikka olen panostanut niihin ja tehnyt kaiken tehtävissä olevan.
Kaikki vanhat "kikkakolmoset" tehtiin ja kun ei tärpännyt,
ajattelin että yritetään nyt vielä kolmannen kerran vaikka ei siitä mitään kuitenkaan tule...
...enkä tehnyt minkäänlaisia avustavia toimenpiteitä, en edes uskonut ja toivonut.
Meillä kun on tätä "ei tärppää sitten millään" taustaa ihmisillä
ja näköjään myöskin koirilla...
...juomavedessä vissiin jotain erikoista...
(vitsi,vitsi)

Siksi tämä tiineys onkin niin uskomaton onnenpotku.






Tuleva äippä on hyvässä kuosissa ja lihakset trimmattuina.
Kunto on kova uintitreenien ja metsästyskauden jälkeen.

 Nyt kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että asiat sujuvat hyvin!!!



Haettiin taas lihamestarilta savustettuja hevosenkoipia.


Onnea on ollut myös kalastuksessa.


Kuha 5,5 kg



Kuha

Ja mereltä tuli suurin hauki koskaan 10,5 kg, mutta se jatkoi uimistaan (catch and release kalastusta).





Suuria parvia joutsenia levähtää lähipelloilla.




Etelänmatkalaisia.






torstai 23. lokakuuta 2014

Uusi koti, risainen elämä ja elämän alkuja


Risainen päivitys blogiin:

On ilmoja pidelly.




Vaikka päivälämpötila auringossa kipuaa ihan mukaviin lukemiin,
on yöllä jo miinuksen puolella.

Kiireesti siis kanoille talvikotia tekemään.




Sellainen tehtiin vanhan ulkosaunan pesuhuoneeseen.
Kiukaasta voidaan löylyä välillä ottaa lämmikkeeksi :-)
Ja kätevä pesä syntyi vanhasta kirjoituspöydän kaapista.



Ensin uutta kotia ihmeteltiin nurkassa kaulat pitkällään,
mutta sitten kukko totesi paikan miellyttävän
ja johdatteli porukkansa orrelle istuskelemaan.





 Syyskarhean kurkun kanssa on mukava käpertyä peiton alle kirja kainalossa.
Mitä tästä sanoisi?

Kaikkihan me tämän miehen tiedämme,
silti tuskin tunnemme.
Tiesitkö, että Juice teki mielellään ruokaa, hyvää sellaista?
Ja oli viittä vaille kielenkääntäjä, englanti pääaineenaan?
Ja monta muuta ennen kuulumatonta juttua luin sivuilta.

Hänen musiikkiinsa liittyy useimmilla jonkinlaisia muistoja.
Itse muistan mm. kun kuunneltiin "Viidettätoista yötä" teinivuosina kotibileissä.
Tykättiin musasta vaikkei tiedetty mistä siinä lauletaan...

Lahjakas taiteilija ja ristiriitainen persoona,
jolla oli paljon annettavaa sille, joka sen osaa ottaa vastaan.


Rakkaus on kuin perhosen siiven nukka.
Jos sitä koskettaa, niin se menee rikki.








Kolmas kerta toden sanoo!
Ultrassa näin tänään jotain, mitä en usko vieläkään.
Varovasti tästä kerron, sillä pessimisti ei pety.

Palaan asiaan.




sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Opintoja, kylpyjä, karhuja, nalleja ja kyläkauppaa.


SYYSLOMA






Parin tiiviin yliopistolla vietetyn opiskelupäivän jälkeen
suunnistimme kylpylöihin polskimaan.





Olimme liikkeellä matkailuautolla.
Tähän aikaan vuodesta aika harva leirintäalue on enää auki.
Kylpylät sentään tarjoavat sähköpaikkoja karavaanareille,
joten oltiin sähköistettyjä ja nautittiin niistä mukavuuksista.




Karavaanari etsii kaveria :-)


Ähtärin eläinpuistossa oli elämää syksylläkin.


Kaunis Bambi eli täpläkauris.



Ahma




Lumileopardi


Poro






Villisika oli hieman äreällä päällä naapurin suuntaan. Meinasi väkisin mennä aidasta läpi.






Erilaisia pöllölajeja oli nähtävillä useita.



Tälle ilvekselle voi antaa vaikka omat kasvonsa...




...Tälle puolestaan riittää ihan oma luojan luoma naamavärkki.




Luonnossa hanhien lähelle pääseminen on erittäin vaikeaa, näin lähelle ei pääse kuin eläinpuistossa.






Näitä alkaa olla Suomen luonnossa jo haitaksi asti. Ne vievät elintilaa esim. metsähanhilta ja vaarantavat muiden lajien elinmahdollisuuksia. Kansallislintu herättää kuitenkin runsaasti tunteita ja sen kannan rajoittaminen tuntuisi vaikealta päätökseltä.






Susi




Karhut eivät olleet vielä vetäytyneet talvihorrokseen.


Otso, Mesikämmen, Kontio, Nalle.












Kyläkauppaa

Täällä on kaikki suurta ja komiaa.



Kaikki alkoi pienestä kyläkaupasta...



...ja laajenemiselle ei näy rajoja.



Tällä karusellillä ajellaan kohta Kyläkaupan Joulumaailmassa, maailman suurimmassa sellaisessa tietenkin.

On todella hienoa, että Suomessa on tällaisia rohkeita yrittäjiä,
jotka uskovat tekemiseensä.
Heille ei voi toivoa kuin parasta mahdollista Onnea ja menestystä!




Painattaisitko paitaasi jonkin näistä teksteistä?




Paikallista leipää pitää aina maistaa missä tahansa liikkuukin.
Tämä oli hyvää, nam.


Ti-Ti Nallen talossa

Lapsilla oli kivaa.


Koiratkin olivat reissussa mukana.





Hauskaa oli...


...jopa niin paljon, että kotiin viemisinä saatiin yksi vesihäntä.
Taisi olla liikaa iloista hännänheilutusta ja kylmähkö pohjoispuolen tuuli viimeisteli lopputuloksen.
Lepoa, lämpöä ja kipulääkitystä niin hännänheilutus saa jatkua.





Ihmisillä puolestaan nenut alkoivat muistuttaa pieniä puroja.
Duhadenäistä porukkaa kotiutui,
mutta yhdestä suusta kuuluivat kiitokset ja
hauska loma oli vietetty.