Missä olit silloin kun...

Koko mailmaa järkyttäneistä tapahtumista on usein tapana kertoa kysymällä

 "missä olit silloin kun..."

- Kennedy ammuttiin...

- kaksoistornit sortuivat...

- tsunami iski...

 ...tai tänään 20 vuotta sitten kun Estonia upposi?

Itse olin Lapissa paikkakunnalla, jossa tuolloin asuin, tein töitä ja opiskelin...

...Oli aurinkoinen ja ruskanvärinen syyskuinen keskiviikkoaamu.
Tuuli navakasti kun pyöräilin töihin.
Työpaikalla oli porukkaa lähdössä merelle melontaseikkailuun...

...Tunnelma oli kauniista syysaamusta huolimatta erikoisen synkkä.
Kanootteja kannettiin auton kyytiin hiljaisuuden vallitessa...
...mielessäni sanoin, "älkää menkö, meri on tänään ollut armoton..."

...vieläkin puistattaa.

 Nämä ovat niitä pysäyttäviä hetkiä, joita meille järjestetään jotta vauhti ei kiihtyisi liikaa.

Tänäänkin ruska hohti kauniina auringonpaisteessa.
Ilma oli lämmin, tuuli leuto ja myötäinen.
Veden tummuus puhutteli koirien uimareissulla.

Ajatukset yhdistivät.

Luin kirjan

Kovan metsästysreissun jälkeen on koko porukalle maistunut lepo.

Toki ollaan lenkkeilty, mutta koiratkin ovat olleet sitä mieltä että vähempi "äksön" riittää nyt.

Syyspäivänä, sateisenakin on mukava käpertyä hyvän kirjan ääreen.

Luin syksyn uutuuden ja se olikin oikein miellyttävä lukukokemus.

En ryhdy tässä kirjaa sen enempää arvioimaan,

mutta voin suositella lämpimästi jos aihe kiinnostaa.

Suuri kysymys kirjan ympärillä lienee kirjoittajan ja presidentin suhteen laatu.

Tuleehan sekin asia sieltä riveiltä ja rivien välistä selville,

mutta vielä enemmän kirja on dokumentaatio ajastaan ja tapahtumista

niin kirjoittajan kuin presidentinkin ympärillä.

Kirjoittaja jättää option seuraavaan teokseen,

mielenkiinnolla sitäkin jo odotellaan.

* * *

Hernesoppa maistuu koleana syyspäivänä...

...ja kookos-chili-lohi thai-wokki tuo tuulahduksen aasian suunnalta.

* * *

Näinkö sitä ripaskaa tanssitaan?

Blogitekstien aiheet menevät laidasta laitaan,

mutta tämähän onkin paitsi blogi koirajutuista myös elämänmakuinen sekamelska sitä sun tätä... :-)

 

Vauvaviikko

Huomasin Ylen Puoli seitsemän -ohjelman viettävän tällä viikolla Vauvaviikkoa. Hieno aihe ja ohjelma tarjoaa varmasti vauvojen vanhemmille ja läheisille mielenkiintoista sisältöä. Tottakai suon kaikille onnellisille vauva-arkea viettäville ihania aikoja yhdessä vauvan kanssa. Itsekin olen saanut sitä onnea maistaa, en biologisen vanhemmuuden, vaan sijaisvanhemmuuden sekä kansainvälisen adoption kautta.

Tiedän kuitenkin monien keksivän tällä viikolla klo 18.30 jotain muuta tekemistä kuin Ellan ja Mikon seuran. Aihe on kuitenkin osalle ihmisiä hyvin kipeä ja vaikea, ehkä jopa liian satuttava. Keskuudessamme elää kasvava tahattomasti lapsettomien joukko, joille biologisen lapsen kaipuu saattaa täyttää koko elämän.


Kirjoitin viime äitienpäivän aikaan paikallislehteen seuraavan tekstin ja haluan tällä kohtaa tuoda sen myös blogini kautta luettavaksi ja toivottavasti myös tueksi jonkun kipeään kohtaan.

Se polku on usein kivinen...

* * * *

Minun äitienpäiväni

Niin kuin useimmat muistavatkin, viime sunnuntaina vietettiin äitienpäivää. Harvempi ehkä kuitenkin tietää, että edellisenä päivänä vietettiin lapsettomien lauantaita. Itselleni viime viikonloppu oli hyvin tunteikas. Molemmat merkkipäivät koskettavat elämääni ja mielessäni vietän molempia, vaikka äitienpäivän viettämisen ulkoiset merkit ovatkin näkyvämmin esillä.

Minulla on kaksi lasta. En ole synnyttänyt yhtään lasta. Silti olen niitä odottanut. Odottanut kauemmin kuin kenenkään pitäisi. Ja siitä huolimatta olen lapseton. Biologisesti lapseton.

Olen rimputtanut lapsettomuusklinikan ovikelloa ja tarttunut ovenkahvaan kuin viimeiseen oljenkorteen. Päästäkää minut sisään, tehkää minulle lapsi. Alistun piikittämään itseeni hormooneja, napsimaan pillereitä ja suihkeita. Dumppaan kehooni aineita virittääkseni itseni viimeisen päälle valmiiksi saavuttamaan sen biologian huipentuman, jossa naisesta tulee äiti. Suostun mihin vain, kunhan saan käärön syliini. Sillä olenhan minäkin sen arvoinen, äitiyden arvoinen. Oikeuksieni peräänhän tässä vain huutelen.

Alistuttuani tähän kaikkeen pysähdyn selkä muuria vasten. Tuijotan totuutta silmiin ja nöyrryn. Ei näistä soluista, ei tästä kehosta, ei tähän perheeseen eikä minulle. Ei kymmenen pisteen vauvaa, ei edes yhdeksän. Ei biologista lasta, ei biologista äitiyttä.

Lapsettomuus on elämän mittainen suru. Vaikka pahin vaihe omalla kohdallani on jo ohi, säilyy suru hiljaisena hymninä elämän kulun askelissa. Nostaakseen päätään lapsettomien lauantaina ja yhtyäkseen muiden saman kokeneiden askeliin.

Luodessaan maailmaan eriarvoisuutta Jumala jakoi myös toivon kipinöitä. Toisten eriarvoisuudesta nousee toisten oikeuksien täyttymys. Thaimaassa erään äidin tehtävä oli tulla äidiksi puolestani. Antaa samalla minulle oikeus tulla äidiksi. Sen suurempaa lahjaa ei toiselle voi antaa. Sen lahjan saadessaan, on kiitollisuuskin tunteista pienin.

Kaikkina äitienpäivinä näiden kokemusten jälkeen olen tuntenut äitiyden onnea vähintäänkin kahden äidin edestä. Ihanampaa lasta en itse olisi voinut saada aikaan. Ottaessani lapsen syliini, silittäessäni tummaa tukkaa ja tuntiessani lämmön ja läheisyyden, irtoan tämän yhteiskunnan raameista. En sovi mihinkään normielämän kaavaan, mutta onnellisen äidin reseptin tiedän ilman yhdeksän kuukauden raskauttakin.

Haluan lähettää kaikille lapsettomuuden kokeneille valtavasti voimia jokaiseen päiväänne. Lohdutuksen sanat puuttuvat tältä kohtaa, jää vain toivo.

* * * *

Metson kotona

Kävimme matkailuautoreissulla Lapissa.

Toista viikkoa vierähti mieluisissa puuhissa.

Pyörähdimme mökillämme, metsästimme, kalastimme, marjastimme ja liikuimme luonnossa.

Vietimme eräelämää ja tankkasimme luonnon eliksiiriä akkuihin.

Valokuvaus oli reissulla sivuosassa, mutta joitain räpsyjä sentään tarttui kameraan.

Kiireen raja.

Ruskan värit hohtivat auringon valossa.

Kivetkin hohtivat ruskan värejä. Täällä on maaperässä runsaasti mineraaleja.

Ahti soi antejaan todella runsaskätisesti. Kuvissa siis vain osa saaliista.

Tuoretta ja hyvää.

Tämä herkku jakaa mielipiteitä. Nahkiaismarkkinoillakin piipahdettiin.

Karkkeja.

Karpalot nippa nappa kypsiä.

Rakas, kaunis metsäkaveri.

Luonnon taidetta.

Siitä saisi kuksan.

Jos tämä kelohonka voisi puhua...

Luoja on kokeillut muuraamista...

Kauan sitten on luonto tehnyt metsän uudistustöitä...polttamalla.

Kosioretkellä

Sammalkin on kaunista ja hillanlehti menossa nukkumaan tältä kesältä.

Otettaisko vähän matsia?

Sidostesukka, ei kun lelunalle kestää...

Nyt heiluttaa kyllä häntä koko koiraa.

Rakotulilla paloi tervas, savustakin sen jo näkee.

Liekkien loimu on tulien tanssia puun pinnalla. Sanomattoman kaunista.

Tulehen tuijottelua illan tummuessa. Tätä ihminen tarvitsee.

Monta aamun kajastusta kävin katsomassa teerien soidinjänkän laidalla. Näihin metsästyspäiviin kello soi 04.50.

Teeripassissa

Kaukaa kuvattuna, teeri.

Lähempää kuvattuna, metso.

Tulistelu on oleellinen osa metsästyspäivää. Olisikohan noissa repuissa jotain mettäkavereillekin???

Mihin se mäykky nyt katosi?

Pukki on pessyt Petterin Kloriitilla...